laitatuuli.fi

Blog

  • Bulgaria voitti viisut ensi kertaa

    Euroviisut saatiin päätökseen Wienissä ja lopputulos oli Suomen kannalta varsin hyvä. Kuudes sija on erinomainen.

    Vielä erinomaisemman tuloksen teki Bulgaria, joka pärjäsi hyvin raatien pisteissä ja sai valtavan äänipotin yleisöltä. Bulgaria ei lukeutunut ennakkosuosikkeihin, mutta maan edustaja Dara taustaryhmineen veti sekä karsinnoissa että loppukilpailussa oman esityksensä hyvin. Laulussa oli tarttuva rytmi ja showssa nokkela koreografia. Dara lauloi ja tanssi hyvin eikä edullisesta ulkomuodosta ole varmasti ollut haittaa. Itävallan yleisradion (ORF) sivuilta löytyi tämä Lukas Krummholzin ottama kuva, jossa näkyy, miten luovasti Bulgarian esityksen koreografiassa käytettiin tuoleja.

    Suomi oli pitkään ennakkosuosikkina ja johti vedonlyöntitilastoja. Linda Lampenius ja Pete Parkkonen hoitivat esityksensä ammattimaisesti. Yleisön suosiota saattoi verottaa juuri ennen kisaa tullut uutisointi siitä, miten mm. Itävallan ja Israelin journalistit eivät olleet avajaispäivänä saaneet haastatteluja Suomen kaksikolta, vaan Yle oli vienyt heidät monien kiinnostuneiden viestinten ohi suoraan BBC:n haastatteluun. Tämä oli pettyneiden toimittajien mukaan antanut leuhkan vaikutelman. Tällaisia PR-mokia kannattaa vältellä jatkossa.

    Suomen edustuskappale Liekinheitin on ollut täällä iso hitti ja sitä on soitettu muillakin kuin Yleisradion kanavilla. Eurovision loppukilpailussa siinä ei ollut mitään vikaa, ihan hyvin meni, mutta ehkä se mystinen jokin jäi puuttumaan. Täydet raatipisteet tuli Ruotsista ja Virosta. Bulgarian kappale Bangaranga sai täysiä pisteitä ympäri Eurooppaa ja oli suosituin myös jurypisteissä. Loppupisteet olivat peräti 516.

    Toiseksi kilpailussa tuli Israel, joka sai myös huomattavan äänisaaliin yleisöltä sekä hyvin jurypisteitä, yhteensä 343 pistettä. Israel johti kisaa ennen Bulgarian yleisöpistevyöryä. Kolmanneksi kipusi Romania 296 pisteellään.

    Ruotsin Felician kimitystä en jaksanut kuunnella, vaan siinä kohtaa oli sopiva paikka vessatauolle. Saksan kappale kävi unipilleristä, haukottelu alkoi välittömästi. Koska Saksa esitti kappaleensa toisena, se aiheutti uneliaisuutta ja keskittymiskyvyttömyyttä myös seuraavien maiden esityksien seuraamiseen. Kuinka ollakaan, en ollut ainoa, johon Saksan viisu ei uponnut. Maa sai yleisöäänistä nolla pistettä.

    Ylen kommentaattori olisi halunnut tiettyjen omien suosikkiensa menestyvän ja päivitteli kovasti joidenkin suosikkiensa heikkoja pisteitä. Näin esimerkiksi Tanskan yleisöpisteiden kanssa, mitä kommentaattori oli kuvitellut tulevan paljon enemmän. Mutta ei ollut edes katsonut, mikä Tanskan esittäjän nimi oikeastaan on, se on Sören, ei Soren.

    Itselle valkeni oikeastaan vasta loppukilpailussa, että Italian viisu oli oikeastaan varsin hyvä. Jotenkin siihen ei ollut aiemmin huomio kiinnittynyt. Italia myös nousi viidenneksi. Neljäs oli Australia, jota oli kovasti hehkutettu. Siitä voi sanoa samaa kuin Suomesta. Ei laulussa mitään vikaa, hyvä esittäjä myös, mutta ei silti ehkä mitenkään erityinen. Ei myöskään ollut mikään vääryys, että Australian esitys menestyi hyvin.

    Suomen kannalta lopputulos oli vallan mainio. Edustuskappaleemme sai pisteitä sekä raadeilta että yleisöltä. Kuudes sija osoittaa, että esityksen suosio oli suuri. Voitto olisi aiheuttanut sen, että täällä pitää järjestää euroviisut ensi vuonna. Nyt vältyimme siltä revohkalta.

  • Pohjoismaat kilpailevat viisufinaalissa

    Euroviisujen toinen semifinaali pidettiin torstai-iltana Wienissä. Osallistujamaita oli viisitoista kuten tiistaisessa semifinaalissakin.

    Aluksi juontajat hauskuttivat pilaversiolla Itävallan viime vuoden voittokappaleesta. Hupiversio oli melkeinpä parempi kuin alkuperäinen.

    Muuten torstain kilpailu oli jotenkin vaatimattomammin tehty kuin tiistain. Ei ollut niin isoa väliaikashowta eikä tiistain tapaan ketään wanhan ajan legendaarista viisutähteä, kun tiistaina saatiin ihailla Vicky Leandrosin laulua.

    Kilpailukappaleet eivät olleet taaskaan erityisen mieleen jääviä. Ranskan Monroesta on kohuttu kovasti ennakkoon ja pidetty ennakkosuosikkina. Suosio ei ollut aiheetonta. Nuori nainen omasi huikean äänen ja esitys meni kaikin tavoin nappiin. Muita itseä miellyttäneitä esityksiä olivat Latvian rauhallinen laulu Itävallan hytkymisbiisin jälkeen ja Norjan energinen esitys. Maltan laulu oli ihan hyvä, mutta jos saman biisin olisi vetäissyt vaikka Albanian laulaja, jolla oli enemmän äänialaa ja ilmaisuvoimaa kuin Maltan Aidanilla, kappale olisi noussut ihan eri tasolle. Oli se Aidanin esityksenäkin mukiinmenevä.

    Norja, Malta ja Albania pääsivät jatkoon. Ranska pääsee suurena rahoittajamaana ja Itävalta isäntämaana. Harmikseni Latvia karsiutui. Ukraina, Australia, Romania, Tshekki ja Tanska sen sijaan saivat paikan loppukilpailussa. Oikeastaan kymmenestä loppukilpailuun päässeestä maasta olisin itse vaihtanut Norjaa lukuun ottamatta minkä tahansa maan Latviaan, mutta näillä mennään.

    Nykymuotoisia euroviisuja on kritisoitu siitä, että laulajat esiintyvät enemmän tv-kameroille kuin paikan päällä olevalle yleisölle. Välistä kuvakulmat ja esitysten elementit olivat tosiaankin sellaisia, että oli pakko miettiä, näkevätkö katsomossa olevat ihmiset oikein mitään, jos artisti kiemurtelee makuulla esiintymislavalla ja kamera kuvaa häntä ylhäältä päin. Tai kuten Tanskan ja Armenian esiintyjät, jotka olivat suuren osan esityksestä ahtautuneina johonkin laatikkoon, Armenian laatikko oli hissi, Tanskalla muuten vaan jokin lasiloota.

    Kypros pääsi jatkoon, mutta heidän esityksensä aikana täällä katkesi nettiyhteys. Ylen sivuilta löytyi yllä oleva Lehtikuvan Heikki Saukkomaan ottama dramaattinen kuva Kyproksen laulajasta Antagonista. Vanhoina hyvinä aikoina viisut pystyi kuuntelemaan Radio Suomesta, mutta nytpä viisulähetys ei ollutkaan radio-ohjelmistossa. Radiosta ei siis ollut apua, kun yhteys tietoverkkoon oli katkolla. Onneksi nettiyhteys palautui ja pääsi seuraamaan viisujen etenemistä.

    Lauantaina loppukilpailussa nähdään Suomi, joka pääsi tiistain kilpailusta jatkoon. Samoin Ruotsi sai jatkopaikan ja torstaina joukkoon liittyivät Norja ja Tanska. Islanti jätti viisut väliin tänä vuonna.

  • Suomi pääsi viisujen loppukilpailuun

    Suomen kappale Liekinheitin on keikkunut vedonlyöntitilastoissa kärkipaikoilla, kun on arvuuteltu tulevaa euroviisuvoittajaa. Linda Lampenius ja Pete Parkkonen olivat yllättävä yhdistelmä, joka osoittautui varsin toimivaksi ja Uuden musiikin kilpailussa tämä duo korjasi potin sekä raatien että yleisön äänillä.

    Viisujen avajaiset, jossa artistit astelivat turkoosilla matolla Wienin keskustassa, herätti hieman huolta. Parkkonen vaikutti tönköltä, mutta Lampenius säteili ja osasi flirtata yleisölle, joka seurasi esiintyjien saapumista. Entä jos Parkkonen hyytyisi viisulavalla?

    Ei hyytynyt. Esitykset menivät suunnitellulla tavalla. Jotkut kommentaattorit ovat sanoneet, että kilpailun yleinen taso on tänä vuonna niin heikko, että Suomi erottuu siksi edukseen. Tässä voi olla perää. (Kuva: Hannibal Hanschke/EPA – Ylen sivuilta)

    Monet esitykset olivat tylsiä. Lavalla häilää sakkia ja laulu menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Puolan, Belgian ja Liettuan laulajilla oli upeat äänet, mutta laulut olivat sellaisia, että heidän kykynsä menivät vähän hukkaan niissä. Kroatia ja Israel kuulostivat aika hyvältä. San Marinolla oli hyvä meininki.

    Niin kuitenkin kävi, että viimeksi mainittu ei päässyt jatkoon. Laulun puolesta olisin mielelläni vaihtanut jatkoon menijöistä Ruotsin San Marinoon. San Marinolta oli laulajatar Senhit hyvä valinta, mutta sen sijaan oli vikatikki laittaa Senhitin kanssa esiintymään Boy George, jonka menneisyydessä on väkivaltarikollisuutta. Artistin huono maine on luultavasti vaikuttanut siihen, ettei kappaletta ole huolittu äänestää.

    Ruotsia edustaa Felicia, jonka kappale My system voitti Melodifestivalenin, mutta se ei ole erityisen mieleen jäävä biisi. Mellon loppukilpailun kappaleista Medinan Viva L’Amor on kuitenkin se, josta on tullut oikea hitti. Sitä kuulee radiosta tämän tästä ja sen positiivisesta energiasta tykätään.

    Itävaltalaiset olivat laittaneet ensimmäiseen karsintaan upean välinumeron ennen ääntenlaskennan tuloksia. Tanssia ja huikean etevää sirkustaidetta kelpasi katsella.

    Karsinnat, joista seuraava on torstaina, vedetään reipasta tahtia. Niissä ohjelma-aika pysyy vielä kohtuullisena.

    Olisi ehkä parempi, jos loppukilpailuun otettaisiin kymmenen kappaleen sijasta vaikka vain kahdeksan per erä. Loppukilpailu tuppaa nykyisellään olemaan ylipitkä, kun on 25 kilpailuesitystä, välinumeroja ja äänien antamista. Karsintakilpailu tuntuu myös vähän hoopolta, kun viidestätoista esityksestä kymmenen eli kaksi kolmasosaa pääsee jatkoon.

    Suomen kommentaattori Silvennoinen tyri. Sai yskänpuuskan kilpailun loppupuolella (ja onneksi vaikeni, Silvennoinen ei ole koskaan ollut omia suosikkeja) ja selitteli saavutettuaan taas puhekykynsä jotain popkornista. Siis tyyppi on palkallisena puhetyöläisenä vuoden isoimmassa musiikkitapahtumassa ja lappaa työtehtävää suorittaessaan paukkujyviä kitaansa niin, että henki salpautuu. Valitettavasti tässä vaiheessa tuskin voidaan kommentaattoria enää vaihtaa Wienin viisuihin, kun akreditoinnit on pitänyt hoitaa jo aikaisemmin. Mutta jospa ensi vuonna saataisiin vihdoin joku muu kommentaattori.

    Liekinheittimen lopullista sijoitusta on tässä vaiheessa turha miettiä. Suomen esiintyjät ovat pitkän linjan ammattilaisia. Laulun heikkous on sanoitus, mutta koska se lauletaan suomeksi, suurin osa yleisöstä ei onneksi ymmärrä, vaan huomio kiinnittyy Lampeniuksen ja Parkkosen toimivaan viulun ja laulun vuoropuheluun.

  • Palapeli oli puheenaihe

    Kirjaston kokoelmista oli tehtäväksi kaivettu taidepalapeli. Kuva oli hanhia paimentava tyttö, melko suosittu kuva-aihe Euroopassa noin sata vuotta sitten. Tämä hanhityttö oli sieltä imelimmästä päästä.

    Tästä se lähtee taas. Uusi palapeli odottaa kokoamista.

    Palapeli oli tekeillä pitkään, sillä se oli hankala. Taiteilijan maalaustyyli oli sellainen, että kuvassa ei ole teräviä linjoja, joita seuraamalla olisi helppo rakentaa hahmoja.

    Reunat oli helppo koota. Sitten alkoivat vaikeudet.

    Samoja värisävyjä oli monessa kohtaa. Esimerkkinä hanhet. Vaikeata tietää, mikä vaalea palanen on mistäkin hanhesta.

    Eräs rouva kertoi, että hänellä on sama palapeli kotona ja hän on pari kertaa yrittänyt sitä koota. Aina se on lopulta jäänyt kesken. En voi moittia häntä. Meillä oli varsin yhteneväiset näkemykset siitä, että juuri taiteilijan pehmeät siveltimenvedot ja toisiaan lähellä olevat ja toisiinsa sekoittuvat värisävyt tekivät kuvasta vaikean palapeliksi.

    Toisessa yläkulmassa oli hiukan omaa sävymaailmaa ja sitä sain värkkäiltyä. Siellä sai edistysaskeleen, kun taustaa sai rakennettua niin, että lopulta sai penskalta pään kiinni.

    Oikean ylänurkan värisävyt olivat omanlaisiansa.

    Eräs toinen rouva tuli juttelemaan ja hänkin piti tätä kuvaa haastavana. Hänelle oli uutta, että kirjastossa on palapelejä, joita aina jokin on siellä esillä kirjastokävijöiden koottavana. Hänestä idea oli oivallinen. Ei tarvitse tehdä kotona aina samoja vanhoja palapelejä tai ostaa uutta, palapelejä voi tehdä kirjastossakin.

    Onneksi joku taitava tyyppi oli saanut koottua hanhia. Palapelin kanssa kävi jo monta kertaa mielessä, että milloin kirjastonhoitajat kyllästyvät jatkuvasti levällään olevaan palapeliin ja korjaavat sen pois. Toiveissa tietysti oli, että pääsisi tekemään jotain mukavampaa palapeliä.

    Armoa ei annettu. Palapeli oli esillä niin kauan, että se vihdoin ja viimein valmistui.

    Oli edistystä, kun tytön sai kiinni reunaan.

  • Turkkumisvaara on ilmeinen

    Piinaviikolla tulisi paastota ja miettiä tehtyjä syntejä. Tässä voi siis tarkastella esimerkiksi virhehankintoja.

    Kolme sellaista olivat kuumavesipullo, romaani ”Jul på katthotellet” ja puuhakirja ”Tehtäviä rentoutumiseen ja stressin torjuntaan”. Kaikilla oli tarkoitus tuottaa parempaa oloa ja hyvää mieltä, mutta näistä mikään ei toiminut tarkoitetulla tavalla.

    Painotuotteista jälkimmäinen on Bonnierin tuote. Tuotetiedoissa sanotaan, että julkaisun kuvia ja artikkeleita ei saa käyttää kaupalliseen toimintaan. Hehheh. Jos artikkeleilla tarkoitetaan konekäännökseltä vaikuttavia visailukysymyksiä, jotka vilisevät kirjoitusvirheitä mallia ”Itallia”, niin en ole vielä keksinyt, miten siitä hyötyä. Labyrinttitehtävät olivat kirjasen parasta antia.

    Kannet kuuluvat pahvinkeräykseen, sisältö paperinkeräykseen.

    Jul på katthotellet on kolmas osa Jessika Devertin kirjoittamassa sarjassa. Julkaisija on Printz publishing, 314 sivua. Kirjan päähenkilö on Jonna, joka asuu jossain pikkupaikkakunnalla ja pyörittää siellä kissahotellia.

    Tähän kissahotelliin en veisi kissaa. Kissat ruokitaan kirjan aikana pari kertaa ja yhden kerran käydään niiden hiekkalaatikot huoltamassa. Jonnan omat kissat elävät ilmeisesti rapsutuksilla ja pyhällä hengellä eivätkä koskaan tee mitään. Kissatarinoiden ystävien kannattaa jättää tämä kirja väliin, koska kyseessä ei ole kissatarina.

    Asiakkaita ei onneksi olekaan kovin paljon. Aika epäselväksi jää, millä rahalla Jonna oikein elää. Ja törsää jatkuvasti.

    Joulun lähestyessä muijasta tulee krääsähullu, joka kuorruttaa kitchillä kaikki paikat. Varastoista esiin kannettavat vanhat krimskramssut eivät edes riitä, hän säntäilee kaiken maailman joulutoreilla ostamassa lisää roinaa. Tilaa esimerkiksi betonitonttuja ”somistamaan” sisäänkäyntiä. Ja joululahjaostoksille pitää mennä Göteborgiin asti ostamaan taas muillekin ihmisille nurkat täyteen jonninjoutavia koriste-esineitä.

    Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-kirjoissa Becky on hauska ja sympaattinen. Kirjailija oli oivaltanut, mitä tarinallisia mahdollisuuksia tarjoaa Beckyn heikkous ostaa kaikkea hienoa ja kivaa. Devert sen sijaan ei itse tunnu tajuavan ollenkaan, että Jonna on ostosmanian vallassa oleva ääliö, ja romppeiden jatkuva haaliminen vain turvottaa sivumäärää, mutta tarinaan se ei tuo mitään lisää.

    Kirjan juonentynkä ei koskekaan tätä piirrettä eikä edes kissahotellin pyörittämistä, vaan sitä, että Jonnan exä yrittää ottaa kontaktia Jonnaan. Exä on puhaltanut Jonnalta (ilmeisesti sarjan aiemmissa osissa) aika kasan rahaa ja Jonnalla on jo nyxä. ”Draama” syntyy siitä, että Jonna ei kerro nyxälleen, että exä lähettelee viestejä ja tuppautuu tapaamaan ja yrittää sovitella välejä. Kaikki muut henkilöt (tietysti pitää olla klisheinen ”värikäs” henkilöhahmogalleria, kiintiövegaani, kiintiöseksuaalivähemmistö, kiintiömaahanmuuttajat jne) ovat jo selvillä tekstailevasta ja tapaamisia mankuvasta exästä.

    Ennen kirjan puolta väliä Jonnaa on alkanut jo vihata. Lopussa exä saadaan häädettyä maisemista todella tyhmällä kepposella. Jonna onnistuu loppupuoliskolla myös telomaan itsensä ja loppu kirjasta onkin sitten hirveää volinaa siitä, miten hän ei saa oikeata joulua, kun eräät lähipiirin henkilöt ovat reissussa, ja toipilaana ei pysty tekemään miljoonaa erilaista jouluruokaa ja muuta koristelua. Sellainen vaihtoehto, että aikuinen nainen toteaisi, että tällä kertaa tuleekin vähän erilainen joulu kuin yleensä, on pois suljettu. Ja sitten Jonna saa kuin saakin onnellisen krääsä-pitopöytäjoulunsa, minkä kai pitäisi olla stoorin huipentuma, mutta kömpelösti pohjustettu ”iloinen yllätys” tuntuu lähinnä antikliimaksilta.

    Jos joku luulee, että tämä kannattaa lukea ruotsin kielen treenaamiseksi, niin ennemmin kannattaa lukea vaikka Kalle Ankaa. Tässä näyte viimeiseltä sivulta: Jonna tvättade av ansiktet och såg sig i spegeln. Trots att hon inte hade en gnutta smink på sig lyste lyckan ur ögonen, vilket gav henne det där eftertraktade glowet som alla influencers talade om. (s. 314)

    Sitten se kuumavesipullo. Olisi pitänyt lukea tarkemmin pakkauksen päällä ollut lipare. Suomenkielisessä selosteessa sanotaan: Lapsia ja erityistarpeita omaavia henkilöitä on valvottava heidän käytettäessä kuumavesipulloa. Muovipakkaukset voivat olla vaarallisia. Pidä muovipaketti poissa lapsista turkkumisvaaran vuoksi.

    Englanninkielisistäkin lapsista muovipakkaus on pidettävä poissa, ruotsinkielisten lasten ollessa kyseessä pakkaus on pidettävä poissa heidän ulottuviltaan. Englantilaisia ja ruotsalaisia uhkaa tukehtumisvaara, suomalaisia voi kohdata kauhistuttava turkkuminen. Ei tohdi edes ajatella, mitä se saattaisi olla.

    Turkkumisvaara on nyt jollain muulla. Kuumavesipullo lähti kiertoon.

    Sen sijaan pullo osoittautui kepuliksi käytössä. Joka toisella kerralla se valutti vettä, vaikka oli yrittänyt sulkea korkin huolella. Ja ei kun lakanat kuivumaan. Paremmaksi osoittautui ihan tavallinen kierrekorkillinen muovipullo, johon laittaa lämmintä vettä.

  • Addamsin perhe viihdytti

    The Addams Family
    Addamsin perhe Turun kaupungin teatterin suurella näyttämöllä. Kuvat Otto-Ville Väätäinen/Turun kaupunginteatteri

    Turun kaupunginteatteri on ottanut viime syksynä ohjelmistoonsa musikaalin The Addams Family. Esityksen alkujuuret ovat Charles Addamsin sarjakuvassa, josta on tehty sekä televisiosarjoja että elokuvia.

    Musikaalin käsikirjoittajat ovat Marshall W. Brickman ja Rick Elice. Sävellyksistä vastaa Andrew Lippa. Musikaali sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 2010. Sarjakuva sen sijaan näki päivänvalon jo 1938.

    The Addams Family kertoo omalaatuisesta perheestä, joka on viehättynyt kaikenlaisista kamaluuksista ja synkistä asioista, kukin omalla tavallaan.

    Elokuvaversioissa Addamsin perheen lapset Wednesday ja Pugsley olivat vielä lapsia. Nyt Wednesdaystä on kasvanut nuori neiti, joka seurustelee tavallisen, pönäkän porvarillisen perheen vesan kanssa. Perheiden on määrä tavata ensi kertaa toisensa juhla-aterian merkeissä Addamsien suuressa talossa.

    Addamseilla on jonkinlainen käsitys siitä, että he ja heidän elämäntapansa ei ole kaikkein tavanomaisin ja he yrittävät vieraskoreuden vuoksi olla hieman normaalimpia. Eihän se kovin hyvin onnistu.

    Musiikki oli varsin tangopitoista ja lauluvoimaa näyttelijäkaartilta löytyi hyvin. Tässä näytännössä oli yksi näyttelijävaihdos. Alice Beineken roolin tekee yleensä Kirsi Tarvainen, mutta häntä tuurasi Heidi Kirves. Hyvin tuurasi. Alice Beineke oli roolihahmoista se, jossa tapahtui eniten kehitystä musikaalin tarinassa ja Tarvainen tulkitsi hyvin sievistelevästä rouvasta suoranuottisemmaksi muuttuvaa Alicea.

    Morticia Addamsin roolissa Anna-Maija Tuokko oli erinomainen. Alussa hahmo vaikutti valjulta, etenkin jos vertaa elokuvien Morticiaan, jota esitti Anjelica Huston. Esityksen päästyä vauhtiin Tuokon Morticiasta tuli musikaalin vahvin ja dramaattisin hahmo. Ei ole helppoa olla yhtä aikaa ylväs, synkkä ja hauska, mutta Tuokko onnistui.

    Pugsleyn roolissa vuorottelee kolme lapsinäyttelijää: Otto Hovirinta, Oliver Kangasluoma ja Ukko Nieminen. En tiedä, kuka heistä oli vuorossa kyseisessä näytännössä. Käsiohjelman kuvien perusteella veikkailin Kangasluomaa. Oli kuka hyvänsä, suoritus oli mallikas. Pugsley ei ole kovin paljon esillä musikaalissa, mutta hänen kohtauksensa olivat hyviä ja ilmensivät Addamsin perheen elämäntyyliä hvainnollisesti. Pugselyn esittäjällä oli toimiva yhteistyö Mumman (Riitta Salminen) kanssa.

    AddamsFamily-155
    Pugsley, Fester-setä ja Mumma olivat mainioita Addamsin rakastettavan kummajaisperheen jäseniä.

    Epäluontevampaa nähtävä ja kuultavaa sen sijaan oli Wednesdayn esittäjä Nomi Enckell. Lauluvoimaa Enckellillä on vaikka komppanian tarpeiksi, mutta näytteleminen oli sävyttömämpää. Välistä tuntui, että hän seisoo näyttämöllä ja paukuttaa läpi vuorosanansa. Katsoja ei voi tietää, mikä on ohjaajan osuus siihen, millainen näyttelijän roolisuoritus on, vain lopputulos on nähtävillä ja kuultavissa.

    Parhaimmillaan Enckell oli kohtauksessa, jossa hän uhkailee ja kiristää isukkia samoilla sanoilla ja eleillä, joilla äiti-Morticia oli hetkeä aiemmin painostanut aviomiestään. Enckell on nuori näyttelijä ja epäilemättä tulee kehittymään tulkitsijana. Ehkä fyysisempi teatteri-ilmaisu toisi luontevuutta. Nyt valitettavasti ei jaksanut kiinnostaa, miten Wednesdayn ja Lucas Beineken (Lauri Mikkola) romanssin käy.

    Juuri kyseiseen romanssiin liittyi käsikirjoituksen ongelma. Draamaa kehitellään sangen köykäisistä aineksista. Addamsien ja Beineken perheiden erilaisuus on yksi tekijä. Muuten esityksessä vatkataan liikaa sitä yksityiskohtaa, että äiti Morticia ei tiedä vielä, että Lucas ja Wednesday haluavat avioitua, ja Addamseilla ei ole ollut tapana salata perheasioita. Isä Addams tietää, mutta on luvannut tyttärelle, että asia julkistetaan vasta päivällisellä ja äiti huomaa, että häneltä salataan jotakin. Viihdemusikaalissa ei tarvitsekaan olla Nobel-tason käsikirjoitusta, mutta tässä tarina on vähän turhankin ohut ja lyhyt.

    Musiikkinumeroita on pakattu runsaskätisesti tähän musikaaliin. Osa niistä ei oikeastaan vie tarinaa eteenpäin millään lailla, mutta on komeaa katsottavaa ja kuultavaa. Erittäin hyviä numeroita on kirjoitettu Fester-sedälle, jota esitti mainiosti Mika Kujala.

    Näytäntö oli myyty aivan täyteen. Lippua varatessa oli enää muutama hajapaikka jäljellä parvella. Parvelta näki kyllä esityksen, mutta mikäli aivan näyttämön etureunassa tapahtui jotain, sen havainnoiminen oli vaikeampaa. Äänentoisto tuntui olevan melko voimakasta. Lavastus mukaili sarjakuvista ja elokuvista tuttua synkeää linjaa. Puvustus oli myös aika hyvin linjassa, joskin minusta Wednesdayn mekot olivat todella epäpukevia, varsinkin jos vertaa Mortician elegantteihin leninkeihin.

    Koreografioista vastasi kilpatanssijana huomattavan uran tehnyt Jukka Haapalainen ja varsinkin toisessa näytöksessä nähtiin pari komeata numeroa.

    The Addams Family
    Toisessa näytöksessä laulu- ja tanssinumeroiden näyttävimmästä päästä oli Kalma kurkkii. Kuva ei aivan tee oikeutta kohtaukselle. Viikatemiehen käsipuolessa on Anna-Maija Tuokko.

    Yleisössä oli paljon lapsiperheitä. Edessäni istuneen perheen poika kehui esitystä tosi hyväksi ja hänen pikkusiskoltaan perheen äiti kysyi, vastasiko esitys odotuksia ja tyttökin oli tyytyväinen näkemäänsä.

    Addamsin omituinen perhe on tietyllä tavalla samastuttava. Kaikilla meillä on omat omituisuutemme ja kaikilla on sukulaisia tai tuttavia, joilla on erikoisia piirteitä. Addamsit vain ovat aivan överi porukka.

    Oli ensimmäinen kerta katsojana Turun kaupunginteatterissa ja rupesi jo kiinnostamaan ensi syksynä ensi-iltaan tuleva Hiirenloukku. Netin kautta lipun varaamisessa oli jotakin teknistä ongelmaa ja piti yrittää toiseenkin kertaan. Mistä häiriö johtui, ei ole tiedossa. Henkilökunta oli teatterissa ystävällistä. Lämpiössä on kokolattiamatto. Luultavasti se ja keväinen ilma siitepölyineen aiheutti sen, että eräs katsoja sai yskänkohtauksen ennen näytännön alkua ja itselläkin nenä alkoi vuotaa ja aivastutti vimmatusti.

  • Perintöpalapelistä puuttui pala

    Yksi pala puuttui.

    Tämä palapeli on ollut lähipiirin perheessä vuosikymmeniä. Hyvä lähtökohta reunojen lisäksi oli ruveta tekemään kuvassa olevaa puistotietä.

    Rakennuksen edustalla tietä myöten kävelevät ihmiset olivat hyvä kiinnekohta palapelin kokoamisessa.

    Nykyään valokuvapalapeleissä harvemmin näkyy ihmisiä ainakaan tunnistettavina. Oli hauskaa ajatella, että ihmiset, jotka ovat tässä puistossa osuneet valokuvaan ehkä 1970-luvulla voivat kuvassa edelleen käyskennellä puistossa, paistattaa päivää ja halailla toisiaan.

    Puistokävelyllä voi olla kymmeniä vuosia, jos on päätynyt palapeliin.

    Vaikka voisi luulla, että värikkäät kukkapenkit olisivat kivoja tehdä, niin kaikkea muuta. Ne olivat hankalia juuri siksi, että samat sävyt toistuivat useassa paikassa. Etualalla olevat kukat vain olivat pääasiassa vähän isompia kuin taaempana olevat.

    Palapelissä oli pari palaa, jotka olivat menneet poikki, mutta niitä pystyi edelleen käyttämään palapelin kokoamiseen. Lopussa ilmeni, että yksi pala puuttuu.

    Palanenkin voi olla palasina

    Lähipiiri oli sitä mieltä, että heidän äitinsä olisi armotta laittanut palapelin menemään, jos siitä olisi puuttunut paloja. Koska siitä nyt puuttui yksi pala, lähipiiri lähetti palapelin palapelien taivaaseen. Kirjastonhoitajat ovat armeliaampia julkisen sektorin palapelejä kohtaan. Jos yksi pala puuttuu, palapeliin vain laitetaan mukaan lappu, että yksi pala puuttuu.

    Tätä palapeliä ei enää ole.

  • Liian raskasta

    Hetkeen ei ole kuulunut mitään kansalaisaloitteesta, joka vaati ilotulitteiden kieltämistä. Aloitehan keräsi nopeasti 50 000 allekirjoitusta, jotka vaaditaan, että eduskunta ottaisi aloitteen käsittelyynsä.

    Asiasta on ollut eri palstoilla kiivastakin väittelyä. Monet kannattavat kieltoa ja toiset haluaisivat, että kansalaiset voivat edelleenkin ampua ilotulitteita uutena vuotena.

    Kieltämättä ilotulitukset voivat olla komeata katseltavaa. Meteli ei kylläkään viehätä. Usein ilotulitusta on tullut katseltua siksi, että koska poksahtelee, niin ei kuitenkaan saisi nukutuksi, joten voi yhtä hyvin ajankulukseen katsella ilotulitusta.

    Voisivatko ilotulitteiden ystävät siivota jälkensä? Tässä lumen sulettua paljastuu rakettiroskaa. Reilu kaksi kuukautta ei ole riittävän pitkä aika tälle paukuttelijalle, että olisi jaksanut noukkia jätteensä metrin päässä olevan roskikseen.

    Kun ei ole millään ehtinyt vielä maaliskuussakaan viedä rakettiroskiaan roskikseen.

    Täällä myös taannoin yksi yläkouluikäinen neropatti oli jemmannut jonkin uuden vuoden paukun ja posautti sen koulubussissa iltapäivällä. Kuinka ollakaan, bussimatka tyssäsi siihen ja tämän isänmaan toivon koulupäivä jatkui poliisin antamalla yhteiskuntaopin opetuksella ja varmaan kanssamatkustajatkin olivat tosi kiitollisia matkan keskeytymisestä. Ja bussiyhtiölle oli suuri riemu yrittää pikaisesti järjestää vuorot kyseiselle reitille uudelleen.

    Eli jos jotakuta kiukuttaa, että ”kaikki kiva” yritetään kieltää kansalaisaloitteilla, niin voivat kiitellä tällaisia perheitä. Jätetään rakettiroskat naapurien riesaksi tai annetaan paukkuja alaikäiselle, jonka mielestä on loistoidea ottaa ne mukaan koulupäivän ratoksi. Piittaamattomat paukuttelijat pilaavat siis ilotulitusperinteen niiltäkin, jotka ovat ampuneet raketteja pilkulleen lakien ja järjestyssääntöjen mukaisesti.

    Näitä piisaa.

  • Lasten luomuksia ja kiinnostavia kirkkotekstiilejä

    Yö ja päivä ovat aiheena tässä kuvataidekoulun oppilaan maalauksessa.

    Maarianhaminassa Ahvenanmaan maakuntamuseo esitteli saarimaakunnan kirkkotekstiilejä. Näyttely oli pieni, mutta siinä oli kiinnostaviakin tietoja.

    Liturgiset värit selitettiin ja kirkkovuoden kulkuun liittyvät kirkolliset värit esitettiin havainnollisesti. Esillä oli eniten messukasukoita, mutta myös muita kirkkotekstiilejä.

    Kirkkotekstiilit ovat käsityötaidon näytteitä, jotka kestävät lähempääkin tarkastelua.

    Vanhimmasta päästä oli Lumparlandista 1600-luvun messukasukka. Uudemmista oli hyvin tarkkoja tietoja tekijöistä. Kerstin Geustista, joka on ansioitunut lukuisia kirkkotekstiilejä valmistaneena taidekäsityöläisenä, oli hieman enemmän juttua. Näyttelyssä tuotiin myös esiin, miten Martat ovat olleet seurakuntien kanssa yhteistyössä.

    Näyttelyssä oli messukasukoita ja vihkiryijyjä. Jostain syystä kirkollisia vihkiryijyjä väitettiin uniikiksi asiaksi, vaikka on niitä muuallakin kuin Ahvenanmaalla.

    Maakuntamuseon perusnäyttely oli kuta kuinkin entisellään, mutta sinne oli tullut nyt seinään heijastettu valokuvaesitys. Eri puolilta Ahvenanmaata oli vanhoja valokuvia, joita museon kokoelmiin on päätynyt. Esityksessä oli myös joitakin arkistosta löytyneitä kuvia, joissa kuvatekstinä oli vain: informaatio puuttuu. Kuvien henkilöitä tai paikkoja ei ole pystytty tunnistamaan.

    Kuvia oli runsaasti enkä tiedä, miten pitkään sinänsä kiintoisa esitys olisi jatkunut. Monessa talon pihalla otetussa perhepotretissa on perheen eläimiäkin tuotu mukaan kuvaan, kenellä kissa sylissä, kuka esittelee komeaa hevostaan.

    Taidemuseossa oli Tage Wilénin näyttely. Tage Wilén (1941-2024) oli ahvenanmaalainen taiteilija, joka on tehnyt mm. maalauksia ja veistoksia. Hänen työnsä ovat usein värikkäitä ja lämpimän sävyisiä ja esitystavassa voi olla naivismia ja huumoria. Muistonäyttely oli suppeahko, mutta siellä oli nähtävänä myös Wilénistä kertova dokumenttivideo, jossa pääsee näkemään taiteilijan työskentelemässä.

    Vasemmalla puusta tehty korkokuva, joka on maalattu, oikealla kaksiulotteinen teos.

    Wilénit ovat Ahvenanmaalla tunnettuja kulttuuripersoonia. TageWilénin veli Broge Wilén on kirjoittanut kirjoja ja tehnyt myös kuvataidetta. Nuoremmassa polvessa Jonaas Wilén on niin ikään kuvataiteilija ja tunnettu etenkin Nya Åland -lehden pilapiirtäjänä. Hänen sisarensa Kajsa Wilén tekee mm. keramiikkaa.

    Luolamaalaukset ovat olleet näiden töiden innoittajia.

    Hauska oli kuvataidekoulun oppilaiden näyttely Tid eli Aika, jossa lapset ovat tehneet eri taidehistorian aikakausista ammentavia töitä. Eri tekniikoita harjoittaen oli yleisön nähtäville saatu luolamaalauksista, muinaisesta Kreikasta ja Egyptistä tyyliä omaksuneita piirustuksia. Sekatekniikalla oli myös luotu osin kolmiulotteisia muotokuvia hiiristä, kissoista ja sammakoista.

    Sammakot potretissa.

    Hirmuliskoja, avaruusolioita ja robottejakin oli askarreltu. Näissä oli toinen toistaan hulvattomampia luomuksia.

    Riemastuttavia robotteja. Takaseinällä oli kellotauluja joka lähtöön.

    Ja sitten se tunne, kun juuri nauttii taidenäyttelystä ja puhelin soi ja siellä pankin edustaja kertoo, että onhan asiakas varmasti huomannut heidän viestinsä, että itsensä palvelemisesta perittäviä palvelumaksuja taas nostetaan. Kiitos vain pankille kulttuurielämykseen osallistumisesta.

    Onkohan astronauteille joskus tullut avaruudessa tällainen tappisilmä vastaan?

  • Työläs maisema

    Kirjaston palapelivarastosta oli joku avulias kirjastonhoitaja ottanut esille palapelin ystävien puuhattavaksi erämaamaiseman. Tämä ei ollut ihan helppo tehtävä.

    Kivikkoinen vesialue oli aika hankala. Taivaanrantaa sitä vastoin pystyi rakentelemaan. Joku sitkeä sissi oli sitten se, joka sai taivaan tehtyä.

    Joku teki taivaan, kiitos siitä. Vaikea pöpelikkö ja vesialue ovat tässä vielä tekemättä.

    Palat olivat tässä palapelissä ihan hyviä, niitä ei juurikaan voinut sijoitella vääriin kohtiin. Punaisissa kallioissa sai olla tarkkana sävyjen kanssa.